Tule mukaan tekemään leiriä!

Tule mukaan tekemään leiriä!

Logo-Kit-Eldis2020-09

"Osallisuus onnistuu, mikäli muodostuu rehellinen kuulemisen kokemus"

Eldis 22 -leirillä osallisuus on keskeinen toimintaperiaate!

Leiriprojektissa halutaan osallistaa niin nuoria kuin aikuisia mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan Eldis 22 -leiriä. Tavoitteena on onnistunut osallisuuden kokemus. Tämä ei välttämättä tarkoita sitä, että oma mielipide valitaan, vaan että muodostuu rehellinen kuulemisen kokemus. Erityisesti tavoitteena on saada nuoret kokemaan itsensä merkityksellisiksi ja arvokkaiksi toimijoiksi. Lisäksi haluamme opettaa, että aktiivisesti toimimalla on mahdollisuus kehittää toimintaa haluttuun suuntaan.

Me uskomme, että onnistunut osallisuus toteutuu, kun nuoren esittämä ajatus, mielipide, aloite tai palaute huomioidaan ja sen vaikutus leirin toimintaan pystytään osoittamaan.

Kyselyt

Järjestämme leirin suunnittelun yhteydessä erilaisia kyselyitä. Niiden avulla haluamme kuulla mielipiteitä, ideoita ja ajatuksia erilaisiin leirin suunnitelmiin.

Kohtaamiset

Leiriprojektissa kohtaamme palokuntalaisia erilaisissa tilaisuuksissa ja käymme dialogia odotuksista ja toiveista leirille. Kohtaamiset voivat olla lähi- tai digitaalisia tapaamisia.

Hae vapaa-
ehtoiseksi

Leirille haetaan erilaisiin tehtäviin vapaaehtoisia. Myös nuorilla on mahdollisuus hakea tehtäviä. Tehtävät voivat olla koko projektin kestäviä tai määräaikaisia ennen leiriä tapahtuvia.

Nuorten ideat!

Voit esittää omia ideoita leirille. Ne voi olla ohjelmasisältöä, ruokatoiveita tai mitä tahansa muita asioita, joita toivoisit leirillä huomioitavan. Tee esitys nuortenideat.fi -sivuston kautta.

Kokemus-
asiantuntija-
nuoret

Leiritoimikunnassa toimivat kuusi avoimella haun kautta valittua nuorta. He ovat mukana tasavertaisina keskustelemassa, esittämässä ideoitaan ja tekemässä päätöksiä.

Osallistava budjetointi

Leiriprojektissa osallistetaan nuoria myös budjetoinnissa. Se tarkoittaa, että leiriläiset voivat päättää, mihin erikseen sovittava summa voidaan käyttää leirillä.

Vieritä ylös